SeMi matkustaa Jyväskylään sarjan kolmannella kierroksella, jossa se saa vastaansa yhden sarjan ennakkosuosikeista. Jyväskyläläiset ovat iskeneet kahteen ensimmäiseen otteluun 8 maalia, joista puolet on takonut Ella-Rosa Huusko. Huusko on pitkän liigakokemuksen myötä yksi sarjan parhaimmista pelaajista ja ehdottomasti seurattavan arvoinen taituri. SeMi on puolestaan kerännyt kahdelta ensimmäiseltä kierrokselta yhden pisteen, maalierolla 3–4.

Vierasjoukkueen poissaoloja tulee paikkaamaan FC Sportin farmisopimuksen myötä useampi lainapelaaja, joista Oona Kemppi oli merkittävässä roolissa jo viime viikonlopun paikalliskamppailussa. Kotijoukkueella on selkeä kokemusetu valtakunnallisiin sarjoihin, mutta vierasjoukkue lähtee innokkaana haastamaan kotijoukkuetta derbypettymyksen jälkeen.

 

Viime ottelussa huikean vaparimaalin tehnyt ja koko uransa ennen tätä kautta JyPK:ssä pelannut Doe Meh haastattelussa:

1. Kaksi peliä Naisten kakkosta takana, missä joukkue on onnistunut ja missä on parannettavaa?

– Me on saatu peleissä paljon erikoistilanteita (Jentan ansiosta). Parannettavaa on tietysti monessa asiassa, mutta ensisijainen olisi ehkä perusjutut esim. syötön laatu ja ajoitus, kovaa pelaaminen ja tukeminen puolustuksessa ja hyökkäyksessä.

2. Miltä tuntuu kohdata vanha kasvattajaseura ja tutut pelikaverit heti kauden alussa?

– Rehellisesti tuntuu tosi pahalta ja jännittää tosi paljon. Moni heistä ovat niin vahvoja pelaajia varsinkin – omalle pelipaikalle asettuu paras kaveri, josta tiedän, että tulee olemaan fyysisesti paljon vahvempi kuin itse.

3. Mitä odotat tulevalta peliltä?

– Tulevassa pelissä ollaan altavastaajia (omasta mielestä), mutta uskon et tiiviillä puolustuksella ja kaukovedoilla pystytään hankaloittamaan heidän peliään ja taistelemaan pisteistä.