SEMI -14-15
Moi, me ollaan Seinäjoen Mimmiliigan 2014 ja 2015 vuonna syntyneiden tyttöjoukkue. Aloitettiin meidän toiminta marraskuussa 2021 ja meitä on tällä hetkellä noin parikymmentä aktiivista pelaajaa. Lisää mahtuu mukaan.
Joukkueemme pelaajilla on eripituiset jalkapallon harrastamisen taustat. Osa on ollut joukkueessa pallokoulusta asti ja osa tullut mukaan matkan varrella. Kaikki harjoittelevat oman tasonsa mukaan.
Harjoitellaan kahdesti viikossa Seinäjoen alueen pallokentillä, talvisin halleissa ja koulujen saleissa. Joukkueen harjoitusajat ja paikat näkyvät alla olevassa kalenterissa.
Uusia pelaajia otetaan aina mukaan. Voit tulla kokeilemaan harjoituksiin muutaman kerran, ennen päätöstä varsinaisesta harrastuksen aloittamisesta.
Harjoituksiin riittää aluksi varusteeksi säähän sopivat vaatteet kuten verkkarit/shortsit, t-paita/muu mukava paita, juomapullo ja lenkkarit. Myös säärisuojat, nappikset ja pallon saa ottaa mukaan, jos sellaiset löytyy.
Yhdessä opetellaan jalkapallon tekniikkaa ja pelikuvioita, sopivissa sarjoissa, taitotasojen mukaan. Taidot karttuvat parhaiten pelaamalla ja harjoittelemalla kivassa porukassa.
Joukkuettamme tsemppaamassa harkoissa että peleissä on maskotti ONNI-nalle, joka vierailee pelaajien luona vuorollaan.
Jos teiltä löytyy innokas jalkapallon pelaaja, joka haluaa kehittyä lajissa kivassa porukassa, laita viesti tutustumaan tulosta joukkueenjohtajalle Matti Suojanen, tai mimmiliiga14@gmail.com.
Ilmoittautuminen harjoituksiin ja peleihin tapahtuu MyClub-sovelluksen kautta. Pelaajien vanhemmat saavat tunnukset tutustumisen jälkeen.
Muuten tiedotus ja yhteydenpito tapahtuu vanhempien WhatsApp -ryhmässä.
Päivitellään meidän joukkueen kuulumisia myös Instagramiin, ota ihmeessä seurantaan meidän tili: https://www.instagram.com/semi_t1415/
Valmennus
Valmentajat:
Pasi Kataja
Aki Penninkangas
Jarkko Lähdesmäki
Joukkueenjohtaja:
Matti Suojanen 045 8927000
mimmiliiga14@gmail.com
Huoltajat:
Sakari Koskenranta
Rahastonhoitaja:
Kati Kannisto
Instagram:
Kuukausikalenteri
