Osa porukasta onkin treenannut ahkerasti futiksen parissa koko harjoituskauden ja osa kokeillut siipiään futsalin puolella.
Joka tapauksessa keskiviikkona pelattiin kauden ensimmäinen harkkapeli tulevalla kaudella samassa lohkossa pelaavaa Närpes Kraftia vastaan.

Ottelu sujui tasaisissa merkeissä, joskin hieman enemmän vietimme aikaa vastustajan päässä. Ensimmäisellä puoliajalla haimme vielä tuntumaa ja muisteltiin miltä tuntuukaan pelata taas jalkapalloa pallon pomppiessa vähän mihin suuntaan milloinkin. Saimme kuitenkin luotua muutamia vaarallisiakin tilanteita, joista olisi voinut palloa laittaa verkkoon. Toisella jaksolla paransimme omaa peliämme ja kentällä näkyikin treeneissä opittuja juttuja. Kovasta painostuksesta huolimatta pallo ei kummallakaan joukkueella päätynyt maalin perukoille, joten näin ollen ottelu päättyi 0-0.

Matkaamme ensi viikon lauantaina vuorostaan vierailulle Närpiöön ja sen jälkeen koittaakin ensimmäinen tosipeli, kun Suomen Cup käynnistyy kotiottelulla Kuffenia vastaan 22.3. Tästä lisää myöhemmin.