Toista paikalliskamppailua oli odotettu revanssihengessä kauan ja henkinen yliote saatiin jo alkulämmöissä. Vastustaja keskittyi ihailemaan meidän yhteistyötä Sportin kanssa ja pelin alkaessa SeMi otti pelin haltuunsa. Avausjaksolla vierasjoukkue loi paljon maalipaikkoja, mutta SeMi-kasvatti Viivi Mäki-Kamppi piti emäntäjoukkueen pelissä mukana useaan otteeseen huipputorjunnoillaan. 17 minuutilla joukkueen kapteeni Iida Salmivuori onnistui katkaisemaan ilmasta pallon ja pelaamaan sen Jentalle, joka ohitti oman 1vs1 ja sijoitti pallon maaliin. Myös jakson lopussa osuttiin, kun myös aikaisemmilta vuosilta Sport-Semi yjiistä tuttu Tilda Råtts teki saman tempun Pauliinan syötöstä kuin Jentta aikaisemmin.

Toiselle jaksolle SJK pyrki nostamaan painetta toiselle puoliskolle, mutta heidän vahva jakso päättyi, kun Jenttaa rikottiin 16-sisällä. Venla jatkaa tehtaantakuuta rankkareista ja 0-3 johtoon. Tilda onnistui vielä toistamiseen, kun Julian upean takaviisto-syötön päätteeksi pääsi puttaamaan ykkösellä sisään.

Haastavan viikon päätteeksi upea ottelu ja Kanulta joululahjana sarjapaikan saaneella SJK:lla ei ollut eilen mahdollisuuksia haastaa.

Valmentajan kommentit ottelun jälkeen:

”Tiedettiin, että SJKn vahvuudet on pitää pallo ilmassa ja puolustaa lujaa eteenpäin. Eilen pystyttiin pitää aivan toisen jaksoa alkua lukuunottamatta ote ja virtaus meillä, mikä oli myrkkyä vastustajalle. Ei saatu kyseisellä peliporukalla valmistavaa harjoitusta alle, joten kun vie laadukkaat maalipaikat koko vuoden yhdessä treenannutta porukkaa vastaan noin selkeästi, ei voi olla kuin tyytyväinen.”