Edustuksen kausi alkoi sunnuntaina Wallsportilla Suomen Cupin ensimmäisen kierroksen ottelulla FC Kuffenia vastaan.
Kummatkin joukkueet pelaavat tulevalla kaudella naisten 3-divisioonassa, joten ottelusta odotettiin tasaista.
SeMi – FC Kuffen 5-1 (4-0)
Rintala 11′ 15′
Oksanen 17′ 67′
Latvanen 27′
Alku oli tunnustelua molemmin puolin ja hyökkäykset aaltoilivat päästä päähän kunnes, Semi sai hyvän 6 minuutin jakson jonka aikana tilanne muuttui 3-0. Siitä kotijoukkue sai lisävoimaa ja pallokontrolli siirtyi Semille lähes täydellisesti. Vastustaja yritti murtautua puolustuksen läpi, mutta linja oli tiivis eikä pahoja paikkoja päässyt syntymään. Laukaukset mitä tuli Semin maalivahdille tulivat todella kaukaa eikä niistä ollut vaaraa. Toisella puoliajalla sama pallonhallinta jatkui kotijoukkueella ja maaleja nähtiin vielä kumpaankin päähän niin, että peli päättyi lopulta Semin voittoon 5-1 ja matka jatkuu toiselle kierrokselle.
