SeMin historian lyhyt oppimäärä
Seinäjoen Mimmiliiga ry (SeMi, alunperin lyhennetty SML tai SeML riippuen lähteestä) on vuonna 1971 perustettu seinäjokinen naisten jalkapallon erikoisseura, joka on keskittynyt nais- ja tyttöjalkapalloiluun. Seuran perustamiskokous järjestettiin 29.6.1971 Seinäjoella Kirkkokadun varrella sijainneen Lyseonkentän laidalla. Paikalla oli tuolloin 29 ”perustajajäsentä” ja heidän 10 lastaan. Kokouksen yhteydessä nimeksi oli valikoitunut Seinäjoen Mimmiliiga, vaikka vielä kokouksen aikana vaihtoehtoina olivat lisäksi olleet: Seinättäret, Lakeuden Flikat, Seinäjoen Flikat ja Seinäjoen Pallomimmit. Ensimmäisenä toimintavuonna jäsenmaksun suuruudeksi määrättiin 10 markkaa kannattajajäseneltä, 5 markkaa johtokunnan jäseneltä ja 2 markkaa muilta jäseniltä.
Vielä vuonna 1971 seura ei osallistunut jalkapallon kilpailutoimintaan vaan pelasi lähinnä harjoitusotteluja lähiseurojen naisjoukkueita vastaan. Sitten heti kaudella 1972 SeMi voitti Naisten mestaruussarjan alkusarjan ja pääsi mukaan lohkovoittajien cup-kilpailuun Suomen mestaruudesta. Tuolloin kohtalona oli pudota ensimmäisellä kierroksella Mikkelin Pallo-Kerholle kummankin osaottelun päättyessä mikkeliläisten eduksi 3-1. Samoin vuonna 1973 SeMi pääsi lohkovoittajana jatkooon Naisten mestaruussarjan alkusarjasta, mutta ei päässyt lohkovoittajien karsintasarjasta lopputurnaukseen. 1970-luvun loppu oli Suomessa yleisesti naisjalkapallolle vaikeaa aikaa ja myös SeMin osalta merkittävää menestystä ei tuona aikana Naisten perussarjassa saavutettu. Esimeriksi vuonna 1976 joukkue vetäytyi sarjasta pelaajapulan takia.
1980-luvulle tultaessa seuran toiminta alkoi vakiintua, vaikka dokumentointi kaikilta kausilta ei olekaan täydellistä. 1980-luvun alussa SeMi pyrki SM-sarjaan alueellisen karsintasarjan kautta ja sarjamuutosten myötä vuonna 1984 SeMi karsi Naisten aluesarjassa pääsystä 1. divisioonaan. SeMi etenikin jatkokarsintaan, jossa kahden Rovaniemen palloseuraa vastaan pelatun osaottelun yhteistuloksena SeMi nousi 1. divisioonaan. Seuraavava vuonna (1985) tuloksena oli kuitenkin putoaminen takaisin aluesarjaan. Vuosikymmenen lopulta tiedot paljolti puuttuvat, mutta vuonna 1990 SeMi nousi Naisten Piirisarjasta 1. divisioonaan nousukarsintaottelun jälkeen. Vastustajana oli tuolloin närpiöläinen IF Kraft.
1990-lukua voitaneen kuvata SeMin eräänlaisena ”kultakautena”. Vaikka vielä vuonna 1991 SeMi putosikin 1. divisioonasta, nousi se heti 1992 takaisin 1. divisioonaan, säilytti divisioonapaikkansa 1993 ja vuonna 1994 voitti 1. divisioonaan ja pääsi karsimaan paikasta SM-sarjaan. Tuona vuonna paikka ei kuitenkaan vielä auennut. Heti seuraavalla kaudella SeMi otti kuitenkin revanssin karsintasarjasta ja nousi ensimmäistä kertaa Naisten SM-sarjaan kaudelle 1996! Aikakausi SM-sarjassa jäi kuitenkin kauden mittaiseksi, kun 10 joukkueen sarjassa SeMi saalisti vain yhden voiton, yhteensä kuusi pistettä ja jäi viimeiseksi. SeMi putosi kauden 1996 päätteeksi Ykköseksi muuttuneeseen 1. divisioonaan, jossa viettikin lopun 1990-luvun.
2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen SeMi pelasi pääsääntöisesti Kakkosessa, johon putosi Ykkösestä kauden 2001 jälkeen. SeMi piipahti vielä kahdesti yhden kauden verran Ykkösessä (2003 ja 2005), mutta muuten 2000-luvun alku meni SeMin osalta Kakkosessa.
2010-luvun alussa, vuonna 2010 voitti toistaiseksi viimeisen kerran Kakkosen ja nousi Ykköseen kausiksi 2011 ja 2012. Ne ovat toistaiseksi SeMin viimeiset kaudet toiseksi korkeimmalla tasolla. Joukkueen status muuttui myös tuon tilanteen jälkeen radikaalisti, sillä putoamista Ykkösestä kaudella 2012 seurasi putoaminen Kakkosesta kaudella 2013. SeMin on pelannutkin kolmosta siitä saakka. Vuonna 2020 SeMin nuori joukkue voitti tappiottamalla kaudellaan Kolmosen ja nosti SeMin takaisin Kakkoseen seitsemän vuoden tauon jälkeen. Kaudella 2021 SeMin edustusjoukkue pelaakin valtakunnallista Naisten Kakkosta A-lohkossa yhdessä Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Pirkanmaan ja Varsinais-Suomen kolmossarjaportaan joukkueiden kanssa.
Tärkeitä lukuja SeMin historiassa:
29.6.1971 Seuran perustamispäivä. Perustamiskokous Seinäjoen Kirkkokadulla, Lyseonkentällä
9.9.1971 SeMin Ensimmäinen ottelu, tappio Kortesjärven naisille 3–2 (1–1) Kortesjärvellä. SeMin maalintekijät Tarja Rantala ja Aila Aliharju. Palkitut pelaajat Leena Huttu ja Arja Henriksson. Tuomari Veli Suoranta.
18.9.1971 SeMin Ensimmäinen kotiottelu ja ensimmäinen voitto lukemin 2–0 (1–0) Kortesjärven naisista. SeMin maalintekijät Arja Henriksson ja Tuula Henriksson. Palkitut pelaajat Leena Huttu ja Arja Henriksson. Tuomari Teuvo Pelkonen.
17.10.1971 SeMi vastaan Seinäjoen kaupunginvaltuusto. Valtuuston voitto 2—0 (2–0). Maalintekijä Matti Koivusalo x2. Tuomari Eino Kiuru. Valtuuston kokoonpano: Paavo Suominen (mv), Oiva Potinkara, Matti Kukkonen, Reijo Aaltonen, Jaakko Ojala, Tarmo Kähkönen, Juhani Tuomaala, Topias Pohjonen, Reino Hautala, Jussi Jouppi, Matti Koivusalo.
1996 SeMin toistaiseksi ainoa kausi pääsarjatasolla (sijotus 10.)
14 kautta Suomen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla (1. divisioona: 1984, 1991, 1993, 1994, 1995. Ykkönen: 1997, 1998, 1999, 2000, 2001, 2003, 2005, 2011, 2012)
9 Varmistamaton lohkovoittojen määrä (Naisten Mestaruussarjan alkusarja 1972 ja 1973, Naisten piirisarja 1983, Naisten 1. divisioona 1994, Naisten Kakkonen nousukarsintalohko 2002 ja 2004, Naisten Kakkonen 2004 ja 2010, Naisten Kolmonen 2020.)
6 SeMin pelaajan Arja Henrikssonin maaottelumäärä (25.8.1973 Suomi -Ruotsi 0-0, 26.7.1974 Suomi-Ruotsi 0-1, 28.7.1974 Suomi-Tanska 0-5, 17.8.1974 Ruotsi-Suomi 1-0, 25.7.1975 Suomi-Ruotsi 0-4, 26.7.1975 Tanska-Suomi 9-0. Kahden viimeisen ottelun aikaan Arja oli seurapuolella helsinkiläisen City-Pallon riveissä.)