Kauden upeasti aloittanut Sport saapuu kahden ottelun tappioputkessa olevan Semin vieraaksi keskuskentälle hyvässä vireessä. Joukkue on sportmaisesti päästänyt vain yhden maalin kahdessa ensimmäisessä ottelussa ja kärjessä säkenöi nuori Tilda Råtts, joka on iskenyt jo kolme maalia tähän sarjakauteen. Emäntäjoukkue lähtee haastajana matsiin, kun viime kaudella N2:sta hallinnut TPV voitti kotonaan SeMin tylyin 5–0 lukemin. Kotijoukkue pääsee suhteellisen ehjänä ja täydellä kokoonpanolla kotiavaukseensa, jossa virtaa piisaa haastaa sarjakärkeä.
Hyvin samantyylistä jalkapalloa pelaavat joukkueet tulevat tarjoamaan yleisölle Seinäjoella takuuvarmasti hyvää viihdettä. Historiaa joukkueiden väliltä löytyy runsaasti, kun useampi pelaaja on pelannut myös samassa joukkueessa vuosien varrella, joten lähtökohdat otteluun on loistavat. Kotijoukkueen pitää löytää eväät murtautua tiivistä ja vahvaa puolustusta vastaan, sekä pystyä kontrolloimaan Sportin nopeita hyökkäyksiä.
Matsiin on vapaa pääsy SeMin ja Sportin junioreille, jotka pitävät oman seuransa pelipaitaa päällä! Jännittävä ja värikäs matsi tulossa, nähdään keskiviikkona!