Edustus piti väliviikkoa peleistä ja on keskittynyt harjoitusnurmella nyt murtautumiskaavoihin. Pelin sisältö on parantunut peli peliltä ja jälleen lähdetään vierasnurmelle hakemaan sitä viimeistä silausta viimeistelyyn. TPS/2-peli oli vierailijoilta vahva, mutta samalla se tärkein asia jäi taas uupumaan – maalit. Joukkue on harjoituksissa päässyt myös itseluottamukseen käsiksi ja samalla tulee äärimmäisen latautuneena jo kauden kolmanteen vieraspeliin.

Sunnuntain emäntäjoukkue on aloittanut sarjan vaihtelevasti ja tulee tarjoamaan taas uuden haasteen SeMi-hyökkäykselle. Lieto on päästänyt kahteen edelliseen peliin ainoastaan kaksi maalia, joten vähämaalista koitosta on lupa odottaa.

 

Joukkueen keskikentällä viihtyvä Silja Kurki analysoi ottelua:

Mitä keinoja tarvitsee löytää, että päästään paremmin maalipaikoille?:

”Rohkeutta ja monipuolisuutta hyökkäyspelaamiseen ja enemmän pallonhallintaa vastustajan puolella, että saadaan koko joukkue hyökkäyksiin mukaan.”

Mitä TPS-pelistä joukkue sai mukaan?:

”Luottoa omaan pelaamiseen, pelattiin hyvin omaa peliä ja varmasti kaikki huomasi, että pystytään ihan hyvin voittamaan näitä pelejä”.

Mitkä odotukset Lieto-otteluun:

”Kaikki varmasti lähtee täysillä ja luottavaisin mielin 3 pistettä kotiin!”