Lämpöisessä Turun illassa SeMin edustusjoukkue onnistui kauden parhaaseen peliesitykseen, mutta valitettavasti se ei näkynyt lopulta tulostaululla. Kotijoukkue TPS/2 oli vahva kaksinkamppailussa, eivätkä vieraat päässeet parhaimmilleen murtautumisvaiheessa. Pallonhallinta oli vierasjoukkueella läpi ottelun, mutta vahvan puolustuslinjan edessä kenttätasapaino ei ollut ihanteellinen. Tästä syystä aivan A-luokan maalipaikat jäivät SeMiltä vähiin.
Joukkue oli itse pettynyt tulokseen, mutta ymmärrys pelin sisällön jatkuvasta kehityksestä löytyi jokaiselta pelaajalta. Maalien puute on tietysti tällä hetkellä selkeä edustusjoukkueen kehityksen kohde ja siihen joukkue keskittyy intensiivisesti seuraavat kaksi viikkoa ennen seuraavaa ottelua. Valmennus tiedostaa tämänhetkiset pelilliset haasteet, mutta on erittäin positiivisella mielellä sen suhteen, että Liedossa avautuvat sekä maalihanat että pistetili oikein kunnolla.